sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Euro Birdwatch ja pinnatavoite täynnä!

Vapaa viikonloppu ja loistelias syyssää!

Nyt avittamaan Suomi taas Euroopan ykköseksi lintuhavaintojen keruussa. Ja ehkä se kulorastaskin viimein löytyisi?

Lauantaina lokakuun ensimmäisenä päivänä tuttuun tapaan askeleet ensin kohti "kotilampea".


 Sinitintit etsivät nokkosista murkinaa.
  

Kun ottaa sammakkoperspektiivin, piskuisen lammen aallot näyttävät ihan kunnollisilta. Ei niissä viitsinyt sinisorsakaan enää kellua.

Enpä viitsinyt minäkään se kauemmin maisemissa tallustella, vaan otin nopeamman kulkuneuvon ja poljin myötätuulessa metsään, Ulvilan Selkäkankaalle. Luulisi siellä kulorastaan rätisevän.



Edellisestä käynnistäni olikin jo vissiin vierähtänyt jokunen vuosi, koska metsä oli poistettu ja uudet kuusetkin jo nostivat latvojaan heinikon seasta.


Rastaita oli runsain joukoin. Mutta ei kulorastasta.


Puolukoita oli säästynyt jokunen maisteltavaksi.

Jatkoin matkaani metsässä uusia vanhoja polkuja pitkin. Poimin samalla sienipiirakan täytteeksi suppilovahveroita ja kantarelleja.Jossakin vihesi pyy, ja jokunen metsätintti piti seuraa.


Tikkametsä oli hiljainen, kunnes pyrstötiaisparvi pyrähti ylitse. Ihania pitkähäntiä!


Muutama uusi tuulenkaato oli ilmestynyt, mutta polulla pääsi nyt melkein koko matkan ilman akrobatiaa.


Jatkoin sitten Ruskilankoskelle. Jyrkänteen reunalla on oltava tarkkana.



Kuvassa voi hyvällä mielikuvituksella nähdä 15 isokoskeloa.

Ihmettelin, miksi vastaan tulee niin paljon käveleviä kalastajia ja ulkoilijoita. Asia selvisi päästyäni takakautta "portille": Ulvilan kaupunki viimein estänyt autoilun luontopolulla, hienoa!



Paluumatkalla tarkistin Nikinjärven.


Sen laineet olivat sen verran vaisut, että muutama sinisorsa kellui rantavedessä. Sänkipeltojen päällä lenteli myös sinisuohaukka ja piekana muutti ylitseni etelään. Mutta kulorastasta ei  löytynyt.

Sunnuntaina uusi yritys.


Yöllä oli ollut pakkasta!



Ja niin mahdottomasti rastaita äänessä!  Seulo tuosta sekametelistä nyt kulorastaan rätinät!


Usvasta pompahti jonkin sortin kurppa. Yhtä nopeasti se tipahti myös alas näkymättömiin.


Kesällä valmistuneelta luontopolulta terveyskeskuksen vierestä äkkäsin tutun äänen: taigauunilintu! Se oli jo toinen havainto tänä syksynä!


Taigauunilintu hengaili vihervarpusparvessa. Jatkoin matkaa kohti Saarenluodon lehtoa.

Ranta hehkui syyssäässä.



Ja rastaita! 


Kiertelin sitten lehtoa, pelästytin kaksi lehtokurppaa, kiikaroin rastaita ja odottelin nakkelia. Se on nimittäin ilmaantunut jo kahtena vuotena peräkkäin näihin aikoihin retki-ilahduttajaksi samassa paikassa.



Nakkelia ei tullut, mutta se kulorastas lopulta löytyi! Onnistuin erottamaan lajirätinät, kun rastaspari lenteli ees sun taas muista rastaista hieman erillään. Valokuvattavaksi asti eivät suostuneet jäämään.

Ekopinnatavoitteeni 140 täytyttyä kahlasin luodolta onnellisena lounaalle kotiin.

Iltapäivällä poikkesin vielä kokemassa kurkimuuttoa Hakanpään pelloilla. Tulomatkalla näin uuden siivekäslajin.


Tästä ei kyllä taida saada lisäpinnaa..

Eikä tarvitsekaan, sillä syksyn lapinkirvinen, varpuspöllö (joka jälleen löytyi tinttien opastuksella kelokolosta), taigauunilintu ja kulorastas täydensivät pinnamäärän tavoitteeseen. Mutta jotta liikkuminen ei tähän jäisi, niin kyllä nyt ainakin tilhi vielä pitää löytää!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti