Kiirettä

Toukokuu on linnuille ja lintuharrastajalle kiireistä aikaa. Tänä vuonna minulla on "normaaliretkeilyn" lisäksi menossa pari jännittävää "odotusprojektia". Löysin nimittäin kahden hieman harvinaiseman lintulajin pesintäpuuhat - toinen Satakunnassa, toinen Pirkanmaan puolella. Näistä ei vielä sen enempää, palaan asiaan, kun jälkikasvu on päässyt turvallisen isoksi. Toisesta lajista on kuvavihje alla. Kun tarkkaan tihrustaa, emon pää näkyy. Virtavästäräkki!

Muuten havainnointi alkukesästä on siinä mielessä mukavaa, että ei tarvitse kuljettaa kaukoputkea aina mukana, koska lintujen määrittäminen tapahtuu pääasiassa laulun perusteella. Aikaisin aamulla tai öiseen aikaan pääsee nappaamaan  parhaat makupalat, mutta alkuhuumassa yölaulajat ilmoittautuvat myös päivisin. Ulvilan Pappilanlampi laittaa taas parastaan: tähän mennessä yhtäaikaa on konsertoinut kolme viitakerttusta ja viitasirkkalintu. Satakielet ja ruokokerttusen, mustapääkertun, lehtokertun, hernekertun ym. jätän vähemmälle maininnoille, sillä ne ovat paikan vakilajeja, vaikka toki myös ihania kesäntuojia.

Kerttuset saa ajoittain näkyviin, mutta sirkkalintu lopettaa surinansa heti kun huomaa sitä etsittävän. Alla sirkkelin kanssa duossa Pappiksen uusin, kolmas viitakerttunen, joka oli selvästi vielä matkaväsymyksestä hieman kankea.

Nyt sitten vain hieman lämpimämpiä ilmoja, kiitos, niin olisi vielä somenpaa nautiskella alkukesän äänimaailmasta!

Retkeilyä: mm. Levajärvi ja puukiipijät

Kyllä toukokuu on parasta retkeilyaikaa - syyskuun lisäksi! Hyttysistä ei ole inisijöiksi, eikä kasvusto vielä peitä näkyvyyttä. Kun vielä sopivasti satelee välillä, siitepölytkin huuhtoutuvat sen verran, että aivastelu ei häiritse tarkkailua.

Olen liikuskellut jalan Ulvilan Saarenludossa

.. ja pyörällä lähimetsissä.

Kävin tutustumassa myös Kullaan Levajärven uuteen lintulavaan. Se olisi periaatteessa ollut vielä pyöräilymatkan päässä, mutta lipesin periaatteistani ja hyppäsin ystäväni autoon.

Niinpä parkkipaikalla olikin sitten kaikkia laiskimuksia varten ylimääräiset verryttelyrappuset, ettei kramppi yllätä lavalle kavutessa !

Paikka oli ihana! Sinne ei kyllä olisi osannut, ellei kriittisissä kohdissa olisi ollut opasteita. Kun tiesi kääntyä Kullaalta vt 11:ltä Harjavallan suuntaan Levapellontielle,  Lintutorni-kyltit ohjasivat perille. Aivan loppupäässä olisikin muuten tullut uskon puute, kun tie näytti jotavan suoraan sikalaan!

Yllä näkymä pohjoiseen. Vesilinnuista oli paikalla laulujoutsenpari, härkälintuja, telkkiä, nokikanoja, sinisorsia, taveja. Pieniä tutinoita aiheuttivat kaksi outoa harmaata sorsaa, joilla oli sininen siipipeili , eivätkä tuntomerkit sopineet mihinkään Svenssonin määrittämään lajiin. Niillä ei myöskään ollut minkäänlaista kevätkiihkoa. Tarkan tiirailun jälkeen linnut paljastuivat houkutussorsiksi, kaupan hyllyltä muuttaneiksi.

Järven toinen pää on rehevä ja vähävetinen. Metsävikloja, liroja, kalatiirapari, kurki, lokkeja, ruskosuohaukkapari ym. linnustoa näkyi helposti. Västäräkki oli tehnyt pesän lavan nurkkaan. Valokuvaajaystäviäni ilahdutti aivan rakennelman juurella itseään esitellyt hernekerttu.

 

Tulosuunnasta vasemmalle avautuu peltomaisema.  Oli mukava vertailla mulloksella aterioivia laulu-, räkätti-, musta-, punakylki- ja kulorastaita keskenään. Sikalan läheltä kantautui pikkuvarpusten ääntely - ja mielenkiintoinen haju..

Levanpellon esittelyä ajo-ohjeineen löytyy tarkemmin Porin lintutieteellisen yhdistyksen sivuilta

http://www.satakunnanlinnut.fi/lintupaikkoja-ulvila/

Tässä lopuksi eilisen sykähdyttävin löytö. Hain kotimetsikössä äänen perusteella ruokaa pyytäviä linnunpoikia, kunnes huomasin yläpuolelläni olevan männyn kaarnapatin liikkuvan. Sitten se muuttui viideksi puukiipijäpoikaseksi! En olekaan koskaan ennen onnistunut näkemään puukiipijä- pesuetta - enkä olisi nytkään elleivät ruokkivat emot olisi paljastaneet lapsiensa paikkaa. On niillä todella hyvä suojaväri!

 

 

Taistotunnelmia 3.5.

Joka ikinen vuosi Birdlifen Tornien Taiston lähestyessä pohdin vakavasti jättäväni polkupyörän kotiin ja saapuvani kisapaikalle autolla. Ja joka ikinen vuosi löydän itseni pimeältä tieltä polkemassa kohti tornia silloin kun muut ihmiset ovat palaamassa yökarkeloistaan. Tänään klo 2.30.

Treffausaika Eijan ja Kaisan kanssa oli klo 4.15.

Sitten noukittiin Maarit matkan varrelta ja olimme hyvissä ajoin ennen aloitusaikaa klo 5 perillä. Valoakin alkoi jo olla ilmassa, näköjään myös pientä jännitystutinaa...

Koska kokemusta vilutärinästä on kertynyt jo useammilta vuosilta, tänä vuonna lisäsin vaatekerrosten määrää 6,5:stä 7,5:een sekä sijoitin taisteluvarusteluun hieman ekstraa. Olihan aamulla pakkasasteita ja Kahaluodon tornilla oletettavasti tuulee, kuten aina.

Varpaanlämmittimet osasin nyt laittaa jalkaan jo hyvissä ajoin, ja käsille olin hankkinut upouudet paristohanskat! Lämmitysihmeistä huolimatta tarvitsin käsineitten alle vielä kahdet sormikkaat ja talvikenkiin lämpimät pohjalliset sekä kolmet villasukat. Hätäavuksi ottamiani mononsuojia en sentään tarvinnut!
Kaikkia muita asusteita sitten käytinkin, yläkropassa tuo 7,5 vaatekerrosta (puolikas: kauluri) ja alakropassa 4. Tornille piti raahata muovikassillinen vaatetta havaintovälineiden ja eväitten lisäksi.  Olisi kyllä ollut mukavampi kulkea ilman pitkoksille kaatuneita puita.

Sää oli siitä poikkeuksellinen, että ei satanut koko aikana! Iloitsimme siis siitä. Nautimme myös Outin-päiväkarkit. Muut ilonaiheet olivatkin sitten vähissä, sillä lintuja oli selvästi vähemmän kuin esim. viime vuonna. Sorsalinnut loistivat poissaolollaan, mm. jokavuotinen tukkakoskelo puuttui, samoin haapana, sotkat, silkkiuikku... Merikotkaa yritimme vääntää harmaahaikaroista ja korppia variksista, mutta turhaan. Paikalle yleensä varma laji, pikkutikka, jäi myös löytymättä. Kun oli kisattu jo yli puolet ajasta, näytti pahasti siltä, että teemme ennätyksen - sieltä toisesta päästä - mutta ehkäpä viimeisillä tunneilla tulisi joitakin uusia vielä? No eipä tullut tarpeeksi. Saimme lopulta yhteensä vaivaiset 63 lajia kokoon.  Ja tornin ennätys tuli kuin tulikin! Aikaisempi pienin lajimäärä oli 64, vuodelta 2011, meidän Ekoakkojen nimissä sekin.  Hyvä me!

Joitakin mieltä lämmittäviä havaintoja saimme loppumetreillä kun kourallinen pikkulokkeja lensi jokea pitkin ja pian sen jälkeen kaksi komeaa sääkseä peräkkäin ja läheltä tornia. Ja olihan tuo mukavaa saada katsella niin paljon suokukkoja  (n. 150 lintua pieninä ryhminä ja välillä yhdessä) niin läheltä ja kauan ja eri paikoissa, lennossa ja kivillä, pörhistelemässä kaularöyhelöään, ottamassa taisteluaskelia tai muuten vain joka paikassa valmiina täyttämään näkymän aina kun joku luuli löytävänsä jotain muuta..


Hauska oli kuunnella myös kukkoa, joka kiekui koko aamupäivän - harmi kun siitä ei saa pinnaa!  Oli mielenkiintoista oppia myös valkohäntäkauriiden murisevan pelottava ääni, jonka ne möläyttivät suustaan pelästyessään tornilaisia. Majavakin näyttäytyi pariin kertaan.


Viime vuonna muistan, kuinka paluumatkalla löysin kolme kattohaikaraa Ulvilan pelloilta. Nyt niitä ei näkynyt, mutta tässä olisi kaksi uutta lajia: valko- ja musta harsolintu!

Ja ensi vuonna uusiksi. Pyörällä, tottakai.