maanantai 19. elokuuta 2013

Vesiperällä

Kahden työntäyteisen viikon jälkeen alkoi polkujalkaa ja lintusilmää taas sen verran kuumottaa, että pyöräily Yyterin Lietteille tuntui todella houkuttelevalta aivojen nollausreissulta.Olin kyllä huomannut, että havaintoja edellisiltä paiviltä ei ollut kirjattu Tiiraan, ja lisää tutkiessani ymmärsin syynkin: meriveden korkeus +17. Saisin siis testata paikattuja saappaitani!

Kuvio oli taas sama: ylös klo 5, pakkaus ja startti klo 6. Treffit Eijan kanssa klo 7 ja perillä Lietteiden polun päässä hieman yli 8.  Ei itikoita! Rantaruovikko oli niitetty ja polku suhteellisen kuiva. Edessä avautui vettä ja vettä ja vettä...Lieterantaa ei näkynyt lainkaan.


Täytyisi kahlailla tosi pitkälle, lähemmäs tulevaa uutta lintulavaa.

Ensimmäiset askeleet; saappaan paikka pitää!  Toiset askeleet: saappaan suu ei pidä!  Goretex-housuni lahkeetkin kaipaavat ilmeisesti uutta pinnoitetta.




Päätin kuitenkin olla jättämättä haikaran jälkien viereen omia varpaankuviani ja tallustelin märissä saappaissa. Uskomatonta, miten villasukka pitää lämpöä vaikka onkin märkä!

Tarpeeksi kauas kun siis käveli, löytyi sentään joitakin siivekkäitä.



Sitten alkoi armoton aivastelu! Sain jostakin kumman syystä allergisen reaktion. Voiko merelle olla allerginen? Niitty oli nimittäin parturoitu, tuuli kävi mereltä ja seisoimme vedessä. Sadekin oli siitepölyt huuhtonut edellisenä päivänä. En keksinyt mitään selitystä oireilleni, mutta terävimmän keskittymisen moinen nenän kutiaminenja jatkuva niistäminen kyllä vei.


Paluumatkalla poikettiin - tavoillemme uskollisina - Lankoorin lavalla. Huomasimme, että sitä oli ehostettu: laitettu penkit ja koroke jotta pyörätuolista näkee muutakin kuin reunaa.


 Lavan edustaa koristi söpö vessa.


Ei ollut muuten kovin montaa päivää tämä vessa vielä nähnyt.

.
Tarjolla oli vielä jopa täysinäinen käsidesipullo!


Pääskyjen liverryksen siivittämänä lähdin sitten kotiin aivastelemaan.

Uusia ekopinnoja tuli sentään "jopa" kolme:

162. keltavästäräkki
163. isosirri
164. pulmussirri

 Atshii!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kylpyjä!

Heinäkuun helteissä tuli todistetuksi, että pystyn kuin pystynkin rimpuloimaan itseni välillä lintuharrastuksesta irti. Kesällä löytyy sittenkin muutakin kivaa ja rentouttavaa puuhaamista, vaikka ei sitä kiihkeimpään havainnointiaikaan voisi kuvitellakaan!

En siis lähtenyt polkemaan Lietteille, vaikka minulle aivan uusi Suomenpinna (Suomessa havaittu laji) ruostesorsa - ja parhaimmillaan kaksi - oli pari viikkoa tarjottimella hiekkapedillä. Oli niin mukava makoilla lepotuolissa ja lueskella romaania vastatuuleen hikoilemisen ja hyttyshyökkäykseltä suojautumisen sijasta. Ja täytyyhän sitä jotakin kotimaanpinnaa jättää tuleviksi vuosiksikin :).

Sitä paitsi, lokoilemisen ohessa saattoi tirkistellä lintujen peseytymispuuhia.


Tiaiset olivat valinneet rännikylpylän. Olivat mokomat niin nopeita, että parempi kuvata vain vesipärskeitä.


 Mustarastas kelpuutti laittamani ammeen.


Myös nuori punarinta tuli tukailemaan tarjontaa.


Tämä räkättirastas on vielä nuori eikä se loppujen lopuksi uskaltanut kastella höyheniään.


Mutta kirjosieppolapsosia ei vesi pelota!



Ajoittain vuoroa jopa jonotettiin.


Peipon lisäksi myös harmaasieppo odotteli pulahdusmahdollisuutta, kuvan ulkopuolella.

Kylpymahdollisuus on vielä tarjolla eli tervetuloa vain  kaikki harvinaiset etelään palaajat: puhtailla sulilla on hyvä lentää!