Potkua kinkun sulatteluun

Sain kuin sainkin pyöräilykilometritavoitteeni täyteen tältä vuodelta. Mittarin lukemaan pitäisi kyllä lisätä n. 50 km, koska muta, vesi, kinokset ja metsän haasteet aiheuttivat laskurin signaalin katkeamisia, eikä niitä aina huomannut heti.

Kaivoin siis ulkovarastosta vaihteen vuoksi äidiltäni perityn potkukelkan. Plussakeli saattaisi olla jalaksille sopiva.

 Tässä kohtaa se olikin.




















Mutta sitten ahkera hiekoittaja oli  sorastanut ajoradan.

 

Onneksi metsän eläimiä varten ei tarvita hiekkaa! Mutta vähän turhan kapeaksi oli polku jäänyt. Ja suojakeli alkoi jo upottaa...

Harmaata, harmaata, vettä tihkutti. Mihin ne talvipakkaspäivät katosivat?

 

Lintujakaan ei juuri näkynyt, mitä nyt variksia ja varpusia, muutama tiainen ja viherpeippo.  Ja nämä kukot.

Ulvilan kirkon kohdalla kävelytie olikin jo niin sulanut, että kelkkaa piti paikoin kantaa. Toivottavasti ei ollut ensimmäinen ja viimeinen kelkottelureissu tälle talvelle!

Tiesittekö muuten, että potkukelkka(kin) on tullut Suomeen Ruotsista  ( v.1889 Furuhjelmin kaksospojat saivat ikiomat potkurit) ja että Suomessa myydään vuosittain n 30 000 potkupeliä. Määrä on kolmannes maailmanmarkkinoista, sanoo Wikipedia. Luulisi noita potkuttelijoita sitten näkyvän raitilla enemmän!

Koskikara

Tänään lähdin liikkeelle niin varhain, että piti laittaa oikein ajovalo paikoilleen.

Liikennettä oli vähän, ja pyörätiekin aurattu, mutta huomattavasti kevyempi olisi kyllä ollut polkea ajorataa pitkin. Vaikka käytänkin kypärää ja huomioliivejä, poljen kuitenkin mieluummin turvallisesti pyöräväylällä kuin mietin takaa tulevien autoilijoiden havainnoimiskykyjä.

Ruskilankoskella olin siis jo valmiiksi odottamassa, että valo  avaa näkymän, jossa koskikara pulahtelee hyiseen veteen ruokaa hakemaan.

Näkymä oli kyllä kaunis, mutta maisemassa eloa tarjosi vain veden virtaaminen, kosken kohina, jään murahtelu ja retkeilijän askeleitten narskunta.

Siispä eteenpäin!

Nakkilassa Arantilankoskesta löysin sentään kolmisenkymmentä sinisorsaa. Kiikaroin ja kuvasin maisemaa sieltä sun täältä. Ei karaa. Naureskelin itsekseni, että olisi hienoa huomata kotona, että johonkin kuvaan tarttunut tumma  piste olisikin kara.

Siinä sitten jo poislähtöä tehdessäni, tihrustin tarkemmin vielä kerran jään reunalle. Ja siinähän se oli, tämä pohjoisen pikkuihme! On se sitkeä ja karaistunut tyyppi! 

Kotiin päästyäni huomasin ilokseni polttaneeni 3,5 tuntia joulukaloreita!  Sitkeä tyyppi tämäkin :)

121212

Mukavan päivämäärän kunniaksi polkaisin ensi kertaa talvikelillä pientä reissua kohti Ruskilankoskea. Josko vaikka koskikara olisi saapunut?  En ole nähnyt sitä koko vuonna, ja vuosi alkaa olla lopuillaan.

Pyörällä ei perille asti viitsinyt ähveltää.

Näkymä oli talvinen. Taustan sulassa uiskelteli isokoskelopari, jo Nakkilan puolella.

Ulvilan suunnassa ei ollut lintuja eikä muitakaan otuksia,

mutta metsäkauris oli liikkunut paikalla tänä aamuna lumisateen jälkeen.

Metsän hiljaisuus - lepoa sielulle.

Koskikaraa ei siis vielä ole tullut, mutta kuinka ollakaan, matkan varrella langalla istuskeli

- hiiripöllö!!

Taas hiiripöllö!

Kyllä nyt on tingittävä myös kilometrimäärästä tälle vuodelle, sillä en millään kykene polkemaan enää runsaassa kuukaudessa yli 300 kilometriä. Tavoite olkoon siis 2700.

Tätä lähdin toteuttamaan taas kerran niin ankean harmaassa kelissä, että kaikki piristykset olisivat tervetulleita. Kuten se kotka, jota en osannut määrittää - luultavimmin oli kuitenkin merikotka. Tihrusta nyt sitten tässä säässä!

Mutta ylläri ylläri. Pinomäessä kökötti langalla - hiiripöllö! Ja oli niin kiva, että antoi kuvata itseään aivan alapuolelta.

Isolepinkäinenkin kävi sitä "tervehtimässä", mutta äänestä päätellen viesti ei ollut kovin ystävällinen. Liekö moittinut tunkeutumisesta eväspellolleen?

Kaveria oli mukava tuijottaa silmästä silmään. Onkohan senkin mielestä kivaa olla pöllö?

Kuraa!

Pyöräily pelto- ja metsäteillä harjoittaa totisesti näillä keleillä sekä polkulihaksia että tasapainoaistia. Viime yönäkin satoi taas lorisemalla! Kun lämpötilakin pysyy lähempänä kymmentä ja työkoneet kyntävät pehmeää maapohjaa, ei ole toivettakaan paluusta puhtain puntein.

Ollapa kevyt metsäkauris!

Tai lintu! Vainiolan pelloilla 500-päinen joutsenparvi ei näytä kurakeleistä piittaavan. Tai ehkä se juuri siksi onkin vielä maisemissa. Kun pakkaset koittavat, maasta on hankalampi nyhtää ravintoa. Valokuvaan ei mahtunut kuin osa, ja kolmisenkymmentä kanadanhanheakin piilottelee kauempana.

Kotitiellä vastassa oli sitten puunkaato-operaatio.

Taitaa siis kohta olla kototiekin kuravelliä...

Marraskuun maisemissa

Lumi on poissa. Nyt onkin sitten palattu taas "normaaliin" länsirannikon säätilaan. Jopa ylinormaaliin, sillä mittari näyttää +6 astetta, mikä on marraskuun aamulle aika paljon. Tuulee myös navakasti. Usean harmaan päivän jälkeen aurinko saa minutkin liikkeelle.

Ajattelen pyöräillä Ulvilan Massin majalle "takakautta", Hormiston peltotietä pitkin.

 

Tien viereen on hiljattain rakennettu uusi linja, joka sai heti joutsenten onneksi mustat pallurat varoittamaan vaarasta.

Peltoaukealla on muuten hiljaista, mutta tuuli tuivertaa korvaan marrashuminaa. Pari ulkoilijaan reippailee vastaan, mutta muuten pelto vaikuttaa tyhjältä.

Pyöräilen vastatuulessa Massin mäkeä kohti. Mutta kas, edessä on umpikuja:  kyltti "ajoneuvoilla ajo kielletty - ei koske huoltoajoa" tönöttää reitillä.  Olisikohan huoltoajoa, jos huoltaisi itseään ja kävisi majalla kahvilla (epäilen kyllä että se ei ole näin viikolla auki?). Tai ainahan voisin taluttaa pyörää, sehän on sallittua? No, vierestä kääntyy metsäautotie, jonka tutkiminen kiinnostaa sitten enemmän, ja käännyn sinne.

Se kannattaa, sillä edessä tepastelee pyy. Harvemmin sitä saa seurata noin pitkään ja hyvin näkyvillä, yleensä sen vihellys vasta paljastaa olinpaikan. Mainion suojavärin ansiosta sitä onkin sitten vaikea keksiä puuston seasta.Tai tästä valokuvasta...

 

No, tämäkin tien pätkä päättyy ympyrään, jotan palaan takaisin peltoaukealle.  Varjot ovat aika pitkiä tähän vuodenaikaan ja tällä leveysasteella. 

Lisäksi tuuli yrittää puskea vinoon horisontin...

..ja ladon.

Paikalla lentelevää tuulihaukkaa viima ei haittaa, vaan lintu näyttää nimensä veroisesti taitonsa räpytellä paikoillaan  puuskista huolimatta. Minä sen sijaan en kykene näyttämään taitojani sen valokuvaamisessa, vaikka lintu on tarjolla aivan pääni päällä. On se vaan niin vaikeaa löytää lentävä kohde, varsinkin kun kamerassani ei ole lainkaan tähystintä ja lintua pitää hakea näyttöruudun avulla kirkkaalta taivaalta. Joten saatte nyt vain kuvitella linnun hienosti lekuttelemassa marraskuisessa auringossa.

Jatkan sitten matkaani vielä Vainiolan pelloille. Siellä on majaillut 300-päinen joutsenjoukko.   Ja näkyy majailevan edelleenkin. Kuvaan mahtuu vain pieni otos. Joukossa on myös kanadanhanhia. Ja pieni roska vasemmansa reunassa olevan olevan sateenkaaren (!) päällä on lokki!

Ja sitten kotiin hienossa myötätuulessa!

Lumitunnelmissa

Pidimme linturetkikaverini Eijan kanssa perinteisen lokakuun viimeisen viikonlopun ekopinnapäivän. Liikuimme molemmat omilla lähipaikoillamme ja laskimme havaitut lintulajit.

Tänä vuonna kisan teki mielenkiintoiseksi sää, sillä lumi peitti maan ja lammet olivat jäässä. Pyöräily ei ollutkaan ihan helppoa.

Aamulla oli kuusi astetta pakkasta. Aloitin patikkalenkillä Pappilanlammelle ja keräsin  tavanomaiset lajipinnat. Myös räkättejä oli vielä liikkeellä ja punakylkirastaskin löytyi.

Kahvipaussin jälkeen lunta tuli lisää, mutta ei kun polkemaan!

Välillä lumisade taukosi. Kokemäenjoen tulva oli laskenut vaikka vettä olikin edelleen runsaasti. Vesilinnuista paikalla oli vain sinisorsia.

Ja taas tuli hiutaleita! Tilhet eivät lisälumesta piitanneet. Tässä on vain pieni osa n. 400 tilhen parvesta, joka ruokaili huoltoaseman pihlajissa.

Mutta missä taviokuurnat luuraavat? Niitä on nyt lennellyt viime aikoina siellä täällä - vaan ei siis kuitenkaan täällä. Marjoja olisi vielä tarjolla.

Krapiston metsästä löysin tiaisia. Kulkeminen pyörän kanssa oli hieman haasteellista. Paluumatkalla pellolla varis yritti anastaa isolepinkäisen saalistaman ruoan, mutta ei onnistunut. Ilahduin myös tuulihaukasta, joka saalisteli samoilla apajilla. Kun aivan läheltä lensi sitten vielä upea kanahaukka, pyöräni oli kellauttaa minutkin kumoon siinä tohinassa. 

Keskiaikaisen kirkon katolta bongasin naakkojen seasta uuden lajin: viirikukko!

Pinnoja oli kertynyt mukavasti 30 kun poikkesin vielä uudelleen jokirannassa. Siellä ei ollut mitään uutta. Mutta päätin ottaa vielä uuden kuvan aamuisista pihlajanmarjoista nyt kun ne näyttivät niin hehkuvan punaisilta auringonpaisteessa.

Mutta hei - siinähän se on: taviokuurna!!

Kun sitten löysin päivän päätteeksi punarinnan kotimetsiköstä, tuli päivän saaliiksi 32 lajia. Kelpo tulos, sama kuin viime vuonna. Ja voitin Eijan kahdella pinnalla :)

Mutta kaikkein parastahan tässä oli se, että ekopinnatavoitteeni tältä vuodelta, 170,  tuli täyteen! JIPPII!

Ohessa listaus havaitsemistani lajeista löytämisjärjestyksessä. Kaikki löytyivät siis  kolmen kilometrin säteellä kotoa. Pieni muistutus siitä, että luontoelämyksiä löytyy ihan vierestä, kun vain pitää kaikki aistit avoinna!

Mustarastas, varis, närhi, punatulkku, naakka, harakka, sinitiainen, keltasirkku, räkättirastas, viherpeippo, käpytikka, talitiainen, tilhi, käpylintu, pikkuvarpunen, punakylkirastas, sinisorsa, urpiainen, kesykyyhky, vihervarpunen, peippo, hippiäinen, kuusitiainen, varpunen, hömötiainen, töyhtötiainen, tuulihaukka, isolepinkäinen, laulujoutsen, kanahaukka, taviokuurna ja punarinta.

Paratiisissakin tulvii

Aamu valkeni ihanan kirkkaana ja kuulaana, ja koko päiväksi oli ennustettu hyvää retkisäätä. Vielä kun määränpäänä oli Paratiisi, niin mikäs sen hienompi tapa aloittaa uusi viikko kuin pyöräreissu!

Harjavallan voimalaitoksen kuohut antoivat jo ymmärtää, että vesi saattaisi nuolla Paratiisinlehdon aamukuuraista luontopolkua. Kohina oli melkoinen! Joku huimapää käveli kuvassa näkyvää kourua pitkin, varmaan erillisluvalla, sillä kieltotaulu kehotti pysymään poissa.

 

Ensimmäisenä polulla vastaan tuli tämä pupu...

.... ja sitten joku liemuryömijäpeto.

 

Kumisaappaat olivat tarpeen. Tässä on polku, ei lampi.

Toivottavasti nämä veneet on hyvin kiinnitetty!

Polulla oli rauhallista. Koulujen lomaviikko oli sentään pistänyt joitakin reippailemaan raittiiseen ulkoilmaan.

Tilhiä oli pihlajanmarja-aterialla sankoin joukoin, samoin rastaita. Eilen havaittuja taviokuurnia ei näkynyt. Kotiin palattuani luin lintuhavaintojärjestelmä-Tiirasta, että valkoselkätikka oli ollut paikalla juuri lähtöni jälkeen. Olin siis oikeassa paikassa, mutta väärään aikaan!

Pinnat paukkuu!

Eilen oli Porin Enäjärvellä ollut uiveloita - siis sinne! Uivelo on yksi lempilinnuistani, on sillä niin sointuva nimikin. Sen löytäminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Ei ollut nytkään. Enäjärvellä uiskenteli kaikenlaisia muita räpyläjalkaisia, mutta uivelot olivat nousseet siivilleen. Ohessa you-tubesta uivelotanssia. Eivätkös olekin kauniita lintuja?

Poikkesin takaisintulomatkalla Etelärannassa, jonne olikin pidempi soratiematka päätieltä kuin muistin. Ja tie oli aika pehmeä sateen jäljiltä...
 

Ylös luontolavalle oli esteetön pääsy  - samoin alas, sillä joku ilmeisesti tunteitaan purkanut voimanpesä oli avannut näkymää merelle.

Kivellä istuvan merimetson lisäksi sain kuin sainkin ihailla uiveloita, toisin ne olivat kaikki naaraspuvussa eli noita videon ruskeatukkaisia.  Lisäksi näin yksinäisen allin - niitten käsivarressa roikkuvien lisäksi... :)  Joten ekopinnamäärä on nyt enää varpuspöllöä vaille 170! Ja kilometrejä tuli poljetuksi 52 kpl - mikä kyllä alkaa olla maksimi meikäläiselle yhdelle päivälle. Viimeinen puuttuva pinna löytyy toivottavasti lähempää.

Pöllöilyä

Tämän vuoden ekopinnatavoitteestani (lintulajit, jotka on havaittu ekologisesti omaa energiaa käyttäen, esim. kävellen tai polkupyörällä) puuttuu vielä kutkuttavat neljä lajia. Ahkeralla etsimisellä ja polkemisella ne saattaisi vielä saada ennen joulua. Ulvilan Kullaalla on oleillut muutamia päiviä samassa paikassa hiiripöllö, joten se voisi olla löydettävissä suhteellisen helposti. Tai sitten ei.

Matkaa yhteen suuntaan tulee runsaat 16 km. Ihan sopiva etäisyys, mutta sääennuste ei taaskaan povaa suotuisaa keliä. Sadetta ja tuulta riittäisi. No, onhan minulla jo hyviksi koetut sadevarusteet, paitsi vedenpitävä päähine, joka on vasta tilattu.  Perillä on kuitenkin  kahvila, johon voisi mennä kuivattelemaan ja odottelemaan, jos vettä tulee aivan kaatamalla. Ja jos - tai kun - lintua ei näy.

Lähdin polkemaan reippaasti kohti Kullaata, pettymykseen varautuneena - lintu kun osaa lentää ja muuttaa paikkaa aika nopeasti!  Oli vielä pouta, ja taivas vähän rakoili, ei näyttänyt sateiselta. Meno maistui oikein mukavalta.

Olin päässyt vajaat kaksi kilometriä eli polkenut ylämäen alun Ulvilan vesitornille, kun satuin vilkaisemaan metsikön reunan takana olevalle pellolle. Joku möykky oli langalla, sähköpylvään hattu luultavasti. Oli niin hämärääkin vielä, kello oli pari minuuttia valle yhdeksän aamulla. Pysähdyin kuitenkin ja nostin kiikarit silmilleni. Pöllö!

Menin lähemmäs. Hiiripöllö!! Mitä?! Senhän piti olla Kullaalla! Olin varautunut polkemaan sen takia yli 30 km - ja nytkö pääsen neljällä? Miten voi olla iloisesti yllättynyt - ja samalla pettynyt?!? Tähänkö nyt tämän päivän ulkoilu jää? Todennäköisyyslaskennan mukaan ei nimittäin kannata tähän vuodenaikaan toivoa enää toista uutta pinnalajia samalle retkelle.

Kuvasin pöllöä, tämän lähemmäksi en päässyt ennen kuin hiirenpurija lensi sivummalle. Otoksesta kuitenkin näkyy, että lajinmääritys on oikea.

Koska sade ei vieläkään ollut alkanut, ja tuuli pysyi aisoissa metsän keskellä kulkevalla tiellä, ulkoilutin itseäni ennestään tutkimattomalla maaperällä. En löytänyt muuta kuin hiljaisuutta ja metsäntuoksua, mutta nehän ovat aina ihania!

Käännyin sitten Nakkilan suuntaan, ja poljin maalaismaisemassa ja metsätietä Ulvilan Ravanin kautta kotiin. Lupiini on sitkeä sissi: pukkaa kukkaa vielä lokakuun puolessa välissä!

Enpä malttanut taaskaan olla ottamatta kuvaa pihlajanmarjoista - kotipihan puut kun tyhjenivät eilen satapäisen rastasparven toimesta!

Kun pääsin kotiin, alkoi sataa ihan reippaasti. Kerrankin näin päin! Pinnamääräni on nyt siis 167, joten ulkoilua on tiedossa jatkossakin. :)